SAIRAASTA OIREETTOMAKSI

"KUN MUUTAT AJATTELUTAPASI, MUUTAT KOKO ELÄMÄSI"

Tuon opetuksen olen sisäistänyt omakohtaisen kokemuksen kautta.

Sairastuin nuorena äitinä sairauteen, joka alkoi vuosi vuodelta rajoittaa elämääni yhä enemmän. Se sairaus on fibromyalgia. Sairastin sitä 15 vuotta ja menin koko ajan huonompaan kuntoon. 14 vuotta sitten tapahtui käänne, josta alkoi omatoimisen kuntouttamisen matkani. Sen ansiosta oireet alkoivat helpottaa ja vähitellen jäädä pois kokonaan. Nyt vuonna 2022 takana on jo seitsemän 98 % oireetonta vuotta. Kuntoutuminen käynnistyi suoliston rauhoittamisella: gluteeniton ruokavalio rauhoitti pahasti oireilevan vatsan. Kun tuo riesa jäi pois, siitä sain innostusta kokeilla, voisiko jonkinlaisella liikunnalla saada helpotusta oireisiin. Ja niinhän siinä kävi, että oikeanlaisen venyttelyn ja kuntosaliharjoittelun myötä, oireilu alkoi helpottaa ja aloin myös nukkua paremmin. Jälkikäteen oivalsin, että nuo molemmissa ohjelma sattui olemaan sellainen, että se sopii fibrolle. Kaikenlainen venyttely ja saliharjoittelu ei sellaista ole. Parempi fyysinen olo tarkoitti samalla parempaa henkistä oloa. Hyvä kierre oli käynnistynyt!

Olen perehtynyt fibromyalgiasta tehtyihin tutkimuksiin jo yli 20 vuoden ajan. Tutkimukset ja nyt myös suomalaiset alaan perehtyneet lääkärit vahvistavat oman kokemukseni: fibromyalgiasta voi kuntoutua jopa oireettomaksi elämänhallinnan avulla ja omaksumalla oikeanlaisen liikunnan ja ruokavalion pysyväksi osaksi elämää.

Vahvistusta tälle löysin kansainvälisen moniammatillisen hoitotiimin kokemuksista: he ovat näillä menetelmillä kuntouttaneet sekä fibromyalgiaa että väsymysoireyhtymää sairastavia jo yli 10 vuotta. Jotta kuntoutuminen onnistuisi, täytyy olla riittävästi tietoa sekä sairauden aiheuttamista rajoitteista että oikeanlaisista keinoista. Fibromyalgiaa sairastavalle ei esim. mikä tahansa liikunta ole kuntouttavaa.

Kuntoutumismatka on muokannut tapaani ajatella ja kouluttautumisen myötä se muokkautui lisää. Opiskelin ravintovalmentajaksi. Tutkinto sisältää sekä ravintotieteen että valmennuksen opinnot. Lisätietoa ihmiskehon ihmeellisyyksistä olen saanut suorittamistani anatomian, fysiologian ja liikuntalääketieteen kursseista.

Lisäksi olen perehtynyt vaihdevuosien mukanaan tuomiin ravinto- ja aineenvaihdunnan haasteisiin. Kiinnostus asiaan on ymmärrettävää, kun elämää on takana jo 61 vuotta. Näillä asioilla on kuitenkin vaikutusta myös fibromyalgian oireisiin. Arvelen, että ikä on vaihdevuosien lisäksi tuonut mukanaan kokemusta ja ymmärrystä erilaisille elämäntilanteille.

Jotta viesti kuntoutumisen mahdollisuudesta tavoittaisi mahdollisimman monet, päädyin kirjoittamaan Fibromyalgiasta voi kuntoutua opaskirjan avuksi kuntoutumisen käynnistämiseen. Kirjoittamisen myötä jouduin vielä palaamaan aikaan, jolloin omat oireeni rajoittivat elämää kaikella tavalla. Ne kokemukset ja tunteet ovat minulle vielä hyvin eläviä. Siksi minun on helppo ymmärtää heitä, jotka taistelevat vielä oireidensa kanssa. Olen ollut samassa tilanteessa.

Jaan paljon tietoa fibromyalgiasta useimmiten kuntoutumisen näkökulmasta. Mitä paremmin ymmärtää millaisesta sairaudesta on kyse, sitä helpompi on motivoitua kuntouttamaan itseään. Tunnistamalla ne tekijät, jotka saivat sairastumaan, löytyvät myös ne painopisteet, jotka on välttämätöntä huomioida oireiden kuriin saamiseksi.

Toivon, että tämän sivuston kautta tavoitan entistä paremmin fibromyalgiaa sairastavia, jotka ovat valmiita käynnistämään oman kuntoutumisprojektinsa.

Liisa Heikkinen

Parempi terveys – Fibromyalgia oireettomaksi