You are currently viewing VOICE OF FINLAND KILPAILIJA: RAKKAUS MUSIIKKIIN AUTTOI KUNTOUTUMAAN FIBROSTA
Sauvakävelystä Hanne kokee liikunnaniloa

VOICE OF FINLAND KILPAILIJA: RAKKAUS MUSIIKKIIN AUTTOI KUNTOUTUMAAN FIBROSTA

Hanne Kivioja totesi ohjelman esittelyintrossa vähän ihmetystä äänessään fibromyalgian pysyneen jo pari vuotta oireettomana.  Hän sai diagnoosin 2014.   ”Sitä edelsi toistuvia tennis- ja golfkyynärpää tulehduksia vuodesta 2009 asti, mutta arvelen sairastaneeni fibroa jo pidempään. Ennen terveyteni romahtamista tein useaa työtä samaan aikaan: olin esimiestyössä S-Pankin ja S-Asiakaspalvelun puhelinpalvelukeskuksessa, ohjasin zumbaa ja keikkailin bilebändin kanssa.”

Syy kunnon romahtamiseen selvisi kattavien työterveyspalvelujen avulla ja parin kuukauden kuluttua reumatologi vahvisti diagnoosin, johon Hanne oli itsekin päätynyt ja tiesi siinä vaiheessa jo paljon fibromyalgiasta. Myöhemmin osoittautui, että omatoiminen perehtyminen fibroon on este päästä kuntoutuskurssille: ” Kuntoutuksen osalta eräs lääkäri totesi, että koska tiedän fibromyalgiasta jo niin paljon, suotta menisin kuntoutuskurssille. Tämä harmittaa minua edelleen! Olisin voinut saada todella hyviä, konkreettisia vinkkejä päivittäisen toimintakyvyn ylläpitoon ja myös vertaisryhmän tukea.”

Yleisin fibromyalgian hoidossa käytetty lääke ei Hannelle sopinut, mutta muun lääkityksen avulla tuli työt hoidettua. ”Minulle määrättiin kipukynnyksen nostattamiseksi Triptyl -lääke ja lisäksi sain reseptit Buranalle ja Dolan-relaksantille. Pian huomasin, että saan todella voimakkaita sivuvaikutuksia Triptylistä, joten jätin sen pois. Jouduin syömään kipulääkkeitä ja relaksantteja, jotta pärjäsin työpäivän ajan. Kotiin tullessa päivän lääkemäärät oli syöty ja kivut olivat kovat. Pystyin jotenkin toimimaan töissä mutta kotona en kyennyt edes ruoanlaittoon.”

SINNITTELY ROMAHDUTTI KUNNON VIELÄ HUONOMMAKSI

Vaikka tuttavat eivät nähneet Hannen tulevaisuutta diagnoosin myötä kovin valoisana, hän itse ei halunnut antaa sairauden määritellä elämää. Päätös näkyi sinnikkäänä yrityksenä pitää entisistä elintavoista ja rutiineista kiinni. Tämä johti oireiden pahenemiseen. 

Pohtiessaan, mistä sairastuminen johtui, Hanne arvelee sen olevan monen asian summa. ”Äkillinen tapaturma käteeni vuonna 2009 voi olla yksi altistava tekijä. Mutta ennen kaikkea se, että usean vuoden ajan tein useaa työtä ilman riittävää lepoa, on varmasti myös lisännyt kroppani kuormitusta. Samaan aikaan myös treenasin todella paljon sekä aerobisia liikuntalajeja, että kuntosalia. Tähän yhdistettynä liian vähäinen ja huonolaatuinen syöminen ovat mielestäni tärkeimmät syyt, miksi kroppani ei enää kestänyt sille asettamaani kuormitusta.”

POHJAKOSKETUKSESTA KUNTOUTUMISEEN JOHTAVIA PÄÄTÖKSIÄ

Pitkiä sairauslomaputkia toisensa perään vuoteen 2016 asti seurasi lisää huonoja uutisia: ”Tuolloin olin huonoimmassa kunnossa fibromyalgian takia sekä fyysisesti että henkisesti. Oireet olivat pahentuneet ja samoihin aikoihin minulla vielä todettiin kohdunkaulan syövän vaikea esiaste.” Synkät ajatukset tulevaisuudesta pakottivat Hannen pakenemaan musiikkiin. Musiikin kuuntelu, laulaminen ja yleensäkin puuhastelu musiikin parissa, esim. stemmojen kehitteleminen, saivat nostettua hänet synkistä vesistä pois.

”Minulle oli todella vaikeaa myöntää itselleni, että en kykene enää entiseen työhöni. Tunsin jonkin aikaa suunnatonta avuttomuutta ja huonommuutta, koska pelkäsin epäonnistumista. Arvotin työni todella korkealle ja pelkäsin tulotason romahtamista. Lopulta minun oli pakko hyväksyä tilanne ja alkaa miettiä loppuelämäni suuntaa uusiksi. ”

Tilanteen hyväksyminen johti päätökseen opiskella musiikista ammatti ja opiskelupaikka löytyi Kajaanin ammattiopiston konservatoriosta. ”Opiskelujen alkaessa koulupäivät veivät minulta kaikki voimat mutta opintojen edetessä jaksamiseni koheni vauhdilla. Vuoden päästä opintojen alettua, en tarvinnut enää kipulääkkeitä ja relaksantteja päivittäin. Itse ajattelen siten, että kuntoutin tietämättäni itseäni musiikin voimin. Lisäksi samoihin aikoihin minulla diagnosoitiin myös TOS, joka alkoi helpottaa, kun lopetin näyttöpäätetyöskentelyn. Uskon, että TOS ja fibro ruokkivat toisiaan minun tapauksessani.”

Opinnot toivat mukanaan myös avomiehen ja molemmat päätyivät Jyväskylään opiskelemaan musiikkipedagogiikkaa. Kuntoutuminen jatkui vauhdilla, mutta sairastelun seurauksena kiloja oli kertynyt paljon liikaa. Ruokavaliokokeiluista ei ollut aiemmin ollut hyötyä, mutta viimeinen keino vei kuukaudessa loputkin fibrokivut pois ja myös painoa lähti pois hurjat 35 kg viidessä kuukaudessa: Hannelle ketogeeninen dieetti tuntui olevan kokonaisvaltaista täsmälääkettä.

UUDENLAINEN ELÄMÄNTAPA JA HYVÄSYMISEN VOIMA

Hanne mainitsee tärkeimmiksi muutoksiksi ruokavalion, työtehtävien muutoksen ja tilanteen hyväksymisen. ”Hyväksymisellä tarkoitan sitä, että enää en voi tehdä joitain asioita, joita ennen pidin itsestäänselvyyksinä. Esimerkiksi raskas liikunta ei sovi minulle, joten olen hyväksynyt liikuntamuodoikseni kävelyn, sauvakävelyn, hölkkäilyn ja pilateksen. Enää en lähde kuntosalille kokeilemaan uusia painoennätyksiä.”

Tärkeänä hän pitää myös kehonhuoltoa. ”Olen jo monta vuotta käyttänyt piikkimattoa joka ilta ennen nukahtamista lihasten rentouttamiseen. Lisäksi kotikonstiarsenaaliini kuuluvat kipukoukku, highballer-pallot ja ajoittain käytän myös lämpötyynyä. Akupunktio ja vaihtoehtohoidoista reiki ovat olleet itselleni erittäin hyviä ja teenkin itselleni reikihoitoja usein, yleensä meditoinnin yhteydessä.”

LUOPUMISESTA SE OIKEASTAAN ALKOI

Vaikka ruokavalion muutos auttoi nopeimmin, yhtä merkittäviä olivat sitä edeltävät muutokset: ”Minun kuntoutumiseni alkoi työstä luopumalla, noin vuoden kuluttua en tarvinnut lääkkeitä enää päivittäin ja siitä parin vuoden päästä vasta hoksasin kokeilla ketogeenistä ruokavaliota, joka vei loput kivut nopeasti.”

Hanne on huomannut, että TOS aiheuttaa vielä rajoitteita, mutta fibromyalgia ei: ”Kun pitäydyn ketogeenisessä ruokavaliossa, minulla ei ole mitään oireita. Ja ruokavaliosta poiketessa oireet ovat vähäisiä, jotka poistuvat todella nopeasti. Ainoat oireet, jotka rajoittavat minua esim. sen kuntosaliharrastuksen osalta, ovat TOS-oireita.”

ONNEA KILPAILUN JATKOON!

Hanne pääsi Voice of Finland kilpailun Ääni ratkaisee vaiheesta jatkoon Sipen ja Tonin tiimiin upealla esityksellään I Have Nothing.  Onnea ja menestystä edelleenkin!